KELLOHARRASTAJAT FB-RYHMÄSTÄ VUODEN KELLONKANTAJA 2018

Luovutustilaisuus pakattu.jpgSuomen Kelloseppäliitto ry nimesi Kelloharrastajat Vuoden Kellonkantajaksi perjantaina ja lauantaina 18- 19.5.2018 olleilla The Watch Show Finland -messuilla Helsingin Suvilahdessa

Tittelin on aiemmin jakanut Kello- ja Jalometallitukkukauppiaat ry. Nyt liitolle siirtynyt nimeäminen on ensimmäinen liiton historiassa ja toivomme tästä pitkää perinnettä.

Vuoden Kellonkantajaksi nimetään henkilö/yhteisö, joka pyyteettömällä toiminnallaan edesauttaa kellosepän alan näkyvyyttä ja levittää alan tietoutta.

Kelloharrastajat Suomi on 2013 perustettu rannekelloharrastukseen keskittynyt suomalainen yhteisö, jonka tarkoitus on edistää kelloharrastamista ja kellokulttuuria Suomessa. Yhteisön vaikutuskanavat ovat Kelloharrastajat Facebook- ryhmä sekä Kelloharrastajat.fi -verkkosivu. Kelloharrastajat ovat aktiivisesti lisänneet alan näkyvyyttä ja positiivisyyttä. He ovat saaneet ihmisiä kiinnostumaan kelloista keräily, käyttö ja näyttö mielessä. Kelloharrastajilla on ollut myös hyväntekeväisyys tempauksia ja rahaa on kerätty mm. Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.

Kelloseppäliitto lahjoittaa 1 000 euroa Vuoden Kellonkantaja tittelin saajan nimeämään hyväntekeväisyys kohteeseen. Kelloharrastajat ovat päättäneet jakaa lahjoituksen Kellosepäntaidon Edistämissäätiölle ja suunnata rahan sorvien työkalujen hankintaan.

Nimeämistilaisuudessa olivat mukana Kelloseppäliiton hallituksen puheenjohtaja Paula Pyhälä, varapuheenjohtaja Harri Suutari, sekä hallituksen jäsen Lauri Raunio. Titteliä ja kunniakirjaa vastaanottamassa oli Kelloharrastajat perustajajäseniin kuuluva Joonas Kokko.

Kelloseppäliitto toivottaa Kelloharrastajille toiminnantäyteistä vuotta ja hyviä flippauksia!

|

« Takaisin
1_kelloseppa_btn.png
2_vuokrattavat_btn.png
3_3_kelloseppamuseo.png
4_kelloseppakoulu.png

 

©2018 Suomen Kelloseppäliitto ry