Suomen Kelloseppäliitto
ry on valtakunnallinen kelloseppien ja kello- ja
jalometallialan vähittäisliikkeiden etu- ja palvelujärjestö, jonka tarkoituksena
on alan kaikinpuolinen edistäminen. Tarkoituksensa
toteuttamiseksi liitto mm. - antaa lausuntoja
- tekee aloitteita ja esityksiä
- edistää terveen liiketavan mukaista kilpailua alalla
- antaa neuvonta- ja tiedotuspalveluja jäsenistölle
- julkaisee alan ammattilehteä (Kello & Kulta) yhdessä Suomen Kultaseppien Liiton kanssa
- toimii jäsenten yhteenkuuluvuuden lisäämiseksi
- toteuttaa markkinointikampanjoita
- järjestää em. toimintoihin liittyviä tilaisuuksia
Liitto
perustettiin vuonna 1906 ja sillä on tällä hetkellä 530 henkilö- ja
liikejäsentä (jäsenmäärä vuoden 2011 alussa). Eri sidosryhmiä Liitolla
on 13.
Kelloseppäliitto on Erikoiskaupan Liitto ry:n jäsen. EKL:n jäsenenä kuulumme Suomen Yrittäjät ry:hyn.
Espoon KS-Palvelu Oy on Suomen
Kelloseppäliitto ry:n omistama yhtiö joka on perustettu 1996 hankkimaan
pääsääntöisesti jäsenistölle erilaisia jäsentuotteita.
Yhtiön toimialaan kuuluu myös majoitus- ja ravitsemustoiminta.
Lomailijoille meillä on tarjota Ylläksellä sijaitseva 67 neliöinen loma-osake 8:lle henkilölle
Sepänpiilo ja kokouksiin sekä saunatilaisuuksiin Tapiolassa sijaitsevat, noin 100 neliöinen kokoustila
KellariKlubi sekä 6-10 henkilön sauna-osasto
SkyBar kattoterassilla
.
Katso lisää tästä linkistä tai
lataa tästä tulostettava esite.
SEPÄNPIILO - YLELLINEN LOMAPAIKKA YLLÄKSELLÄKatso lisää
Elokuussa 2008 valmistunut
Sepänpiilon huoneisto sisältää makuuhuoneen, tupakeittiön ja erillisen parven, saunan ja 2 wc:tä yhteensä 67 m2.
Pieni
porrasterassi antaa mahdollisuuden vilvoitteluun ja luonnon ihailuun,
vaikkapa saunomisen jälkeen. Terassilla on myös kaasugrilli, jossa voit
loihtia illallisen perheellesi tai seurueellesi.
Sepänpiilo on
täydellisesti kalustettu ja varusteltu 8 henkilön lomailua ajatellen.
Normaalista ylläpidosta ja siisteydestä vastaa viikon aikana lomailija.
Samoin loppusiivouksesta tulee lomalaisen huolehtia itse.
Patikointireitit, hiihtoladut ja kelkkareititi lähtevät Sepänpiilon välittömästä läheisyydestä.
Sepänpiilon
hinnoitteluperusteena sesonki 1:n aikana on 1 viikko, alkaen
lauantaista klo 16.00 seuraavan viikon lauantaihin klo 12.00 saakka.
Sesonki 3:n aikana on Sepänpiiloa mahdollista vuokrata myös viikonlopuksi tai jopa vuorokaudeksi, varaustilanteen mukaan.
YLLÄS - AIVAN NAAPURISSAYlläksen rinteet ovat todella lähellä, matkaa vain 1,4 kilometriä. Ylläksellä on mm. Taiga-ravintola sekä Kylpylähotelli Saaga.
Suomen paras latuverkosto, yli 330 kilometriä hoidettuja latuja ja kelkkareittejä yhteensä 300 kilometriä.
Ylläs on maamme mittavin laskettelukeskus, 61 rinnettä!
Ylläksen harrastusmahdollisuuksista löydät lisätietoa osoitteesta:
http://www.yllas.fi/HARRASTUKSET - METSÄSTYS Kittilä-Levi-Kolarin
alueella on Metsähallituksen metsästysmaita yhteensä huimat 668 000
hehtaaria. Löydä itsesi Ylläkseltä parhaimpaan ruska-aikaan!
Lisätietoja ja varaukset puhelimitse 09 4520 560 tai sähköpostitse
kelloseppa(at)kelloseppaliitto.fi
KELLO & KULTA -LEHTI MEDIAKORTTI 2013 / RATE CARDMedia kortti 2013Rate Card 2013